Kategoria: Uncategorized

Huippu-urheilua, vai harjoittelua huipulle?

Vasemmalla puolella teini-ikäinen poika istuu kotona opiskelemassa, oikealla puolella nuori on juoksuradalla, valmiina lähtemään vauhtiin.

Kuinka metsässä olemme, jos yhteiskunta näkee nuoren tavoitteellisen harjoittelun
huippu-urheiluna?

Turun Sanomien (27.11.2024) lukijakirjoituksessa käsiteltiin Turun Boostii-edun
varjopuolta: tavoitteellisesti urheilevien nuorten perheiden kustannukset kasvavat
merkittävästi liikuntapaikkamaksujen nousun vuoksi. Erityisesti kilpauimarit ovat joutuneet
tilanteeseen, jossa heidän tavoitteellisuutensa tulkitaan ongelmalliseksi. Turun
liikuntapalveluiden edustajat ovat jopa todenneet, että kilpauinti on “liian intensiivistä” ja
ettei kunnan tehtävä ole tukea “tiukkatavoitteista huippu-urheilua”. Tämä lausunto paljastaa tärkeän ristiriidan: miksi tavoitteellinen harjoittelu tulkitaan niin herkästi huippu-urheiluksi? Entä miksi intensiivisyys nähdään ongelmana, eikä mahdollisuutena?

Miksi opiskeluun investoidaan, mutta urheiluun ei?

Ajatellaanpa nuorta, joka opiskelee ahkerasti ja haluaa kehittyä. Yhteiskunta investoi
häneen tarjoamalla maksuttomia opiskelupaikkoja ja rakenteita, jotka tukevat hänen
oppimistaan. Tätä ei pidetä kuluna, vaan järkevänä sijoituksena, koska koulutus tuottaa
pitkän aikavälin hyötyjä koko yhteiskunnalle.


Sen sijaan nuori urheilija, joka harjoittelee tavoitteellisesti, jää lähes täysin perheensä
taloudellisen panoksen varaan. Turun kaupungin lausunto “liian intensiivisestä”
harjoittelusta kuvastaa asennetta, jossa tavoitteellinen toiminta nähdään pikemminkin
ongelmana kuin sijoituskohteena. Kilpauimarin harjoittelu ei kuitenkaan ole “liian
intensiivistä” siksi, että se ylittäisi yhteiskunnan odotukset, vaan siksi, että lajin kehitys ja
oppiminen vaativat sen.

Huippututkijaksi vai huippu-urheilijaksi?

Samalla tavoin kuin ahkera opiskelija ei ole vielä huippututkija, intensiivisesti harjoitteleva
nuori urheilija ei ole vielä huippu-urheilija. Molemmat ovat vaiheessa, jossa he oppivat,
kehittyvät ja rakentavat perustaa tulevaisuudelleen. Ajatus siitä, että tavoitteellinen
harjoittelu olisi huippu-urheilua, on yhtä harhaanjohtava kuin se, että lukiolainen, joka
lukee fysiikkaa intohimoisesti, nähtäisiin jo huippututkijana. Innostus ja tavoitteellisuus ovat
vasta lähtökohtia kehittymiselle – eivät vielä huippusuoritusta. Niin kuin nuori lukija ei
julkaise tieteellisiä artikkeleita tai ratko globaaleja ongelmia, ei myöskään tavoitteellisesti
harjoitteleva urheilija kilpaile kansainvälisillä areenoilla. Molemmat tarvitsevat aikaa, tukea
ja resursseja kehittyäkseen kohti huippua.

Lukemisesta ja opiskelusta innostunut nuori voi viettää tuntikausia kirjastossa, paneutua
haastaviin aiheisiin ja pyrkiä syventämään osaamistaan, mutta tämä ei tee hänestä
huippututkijaa. Huippututkijaksi tuleminen edellyttää muun muassa seuraavaa:

  • Vuosien määrätietoista opiskelua ja erikoistumista.
  • Taitoa tuottaa uutta tietoa ja ratkaista ennennäkemättömiä ongelmia.
  • Kansainvälistä kilpailua rahoituksesta, julkaisumahdollisuuksista ja tunnustuksista.
  • Jatkuvaa arviointia ja vertailua maailmanlaajuiseen tasoon.
  • Sama pätee urheilussa. Nuori voi harjoitella tavoitteellisesti ja viettää paljon aikaa
    kehittäen taitojaan, mutta tämä ei tee hänen toiminnastaan huippu-urheilua. Huippu-
    urheilija on henkilö, joka:
  • Kilpailee kansallisella tai kansainvälisellä tasolla lajinsa huipulla.
  • Yltää toistuvasti tuloksiin, jotka erottavat hänet muista huipuista.
  • Noudattaa kokonaisvaltaista elämäntapaa, jossa harjoittelu, palautuminen ja ravinto
    on optimoitu suorituskykyä varten.
  • Toimii osana huippu-urheilujärjestelmää, joka tukee hänen menestystään.

Nämä vaatimukset osoittavat, kuinka kaukana intensiivinen harjoittelu ja oppiminen ovat
vielä huipputasosta. Ne ovat vasta alkua. Samalla tavalla kuin innostunut opiskelija on
vasta rakentamassa pohjaa tulevaisuuden tieteelliselle työlle, tavoitteellinen urheilija on
vasta luomassa peruspilareita, joiden varaan hänen myöhempi kehityksensä voi rakentua.

Miksi intensiivisyyttä ei nähdä investointina?

Ajatus siitä, että intensiivinen harjoittelu olisi ongelma, on yhtä absurdi kuin väite, että
opiskelija käyttää “liikaa aikaa” opiskeluun. Molemmat vaativat pitkäjänteistä työtä,
oppimista ja ympäristön, joka mahdollistaa heidän kasvunsa – ei leimaa heidän
tekemistään liian vaativaksi. Sen sijaan, että yhteiskunta näkisi nuorten tavoitteellisuuden
huippu-urheiluna tai huippututkimuksena, sen pitäisi nähdä se mahdollisuutena investoida
heidän matkaansa.

Urheilu on investointi yhteiskuntaan


Yhteiskunta näkee koulutuksen selkeänä investointina, koska sen hyödyt ovat helposti
mitattavissa. Miksi tämä sama ajattelutapa ei koske urheilua? Tavoitteellinen urheilu ei
hyödytä vain yksilöä, vaan se opettaa pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja tavoitteiden
asettamista – taitoja, joita tarvitaan myös työelämässä ja muilla elämänalueilla.
Turun kaupungin lausunnot paljastavat kuitenkin asenteen, jossa tavoitteellisuus
urheilussa nähdään ongelmana, koska sitä ei osata yhdistää laajempiin yhteiskunnallisiin
hyötyihin. Tämä ajattelutapa rajoittaa paitsi yksilön kehittymistä myös koko
urheilukulttuurin kasvua.

Tavoitteellisuus vaatii investointia, ei rajoituksia

Kilpauimari, joka harjoittelee viisi kertaa viikossa, ei ole huippu-urheilija, vaan nuori, joka
on vasta kehittymässä kohti tavoitteitaan. Samoin ahkera opiskelija ei ole huippututkija,
mutta hänen oppimisensa ja mahdollisuutensa ovat selvästi yhteiskunnan tukemia ja
arvostamia.

Miksi urheiluun suhtaudutaan toisin? Yhteiskunta ei voi vaatia nuorilta huipputuloksia ilman
investointia heidän kehityksensä alkuvaiheeseen. Innostus ei tee vielä huippua – mutta
ilman investointeja edistys voi pysähtyä ennen kuin potentiaali pääsee esiin. Ehkä olisi
aika nähdä urheilu samalla tavalla kuin opiskelu: jatkuvana prosessina, johon kannattaa
panostaa, koska sen hyödyt kantavat pitkälle.

Turun Sanomat, Lukijat-palsta, 27.11.2024.

Työkaluja suomalaisten urheiluseurojen tavoitteelliseen kehittämiseen

Haluatko rakentaa seurastasi ympäristön, joka kasvattaa tulevaisuuden huippuosaajien niin urheilun, kuin yhteiskunnallisen seuratoiminnan saralla? Ota käyttöösi datapohjaiset ratkaisut, joilla pääset pureutumaan seurasi vahvuuksiin ja kehityskohteisiin. Liikkeelle pääset ilmaiseksi!

Aloita datan hyödyntäminen

Mitä yhteenkuuluvuus on?

sekä miten ja miksi sitä testataan

Sotien jälkeisessä Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa yhteenkuuluvuus on voitu ottaa melko lailla itsestäänselvyytenä. 2020-luvulle tultaessa pitkään jatkunut globalisaatiokehitys saavutti kuitenkin tietynlaisen lakipisteensä huipentuen globaaliin pandemiaan ja etätyön nopeaan yleistymiseen. Sen myötä kysymykset yhteiskuntavastuusta, yhteenkuuluvuudesta ja merkityksellisyydestä ovat nousseet arkipäivän puheenaiheiksi organisaatioiden eri tasoilla. Keskeinen kysymys on, miten erilaiset organisaatiot voisivat ryhtyä tarkemmin selvittämään sitä, miten ne onnistuvat palvelemaan ihmisten varsin arkipäiväisiä tarpeita jaetusta yhteenkuuluvuuden tunteesta aina henkilökohtaiseen hyvinvointiin.

Yhteenkuuluvuutta on tutkittu runsaasti perustutkimukselle ominaisista lähtökohdista erityisesti sosiaalipsykologian alalla. Yhteisöllisyyttä ja sosiaalista pääomaa erittelevä yhteiskuntatieteellinen tutkimus tulee myös teemoiltaan lähelle yhteenkuuluvuuden tutkimusta. Lukuisat tapaustutkimukset, joissa yhteenkuuluvuutta on mitattu erilaisin menetelmin ovat jääneet systematisoimatta ja vakiintumatta, joten vallalla on edelleen uskomus, että yhteenkuuluvuudella, yhteisöllisyydellä tai sosiaalisella pääomalla on suuri merkitys ihmisten elämässä, mutta sitä on vaikea mitata.

Yhteenkuuluvuus asuu vuorovaikutussuhteissa

Yhteenkuuluvuus asuu määritelmällisesti vuorovaikutussuhteissa, mistä syystä sitä on ollut perusteltua pitääkin vaikeasti mitattavana. Mittaamalla vastaajien kokemaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja edelleen tuottamalla näistä tiedoista yhteisökohtaisia keskilukuja, ei vie lähemmäksi yhteenkuuluvuutta. Ongelmana kun on, että yhteenkuuluvuus on toimintaa, ei mielipiteitä tai käsityksiä yhteenkuuluvuudesta. Nykyiset digitaaliset alustaratkaisut tarjoavat kuitenkin entistä paremmat mahdollisuudet jäsentää yhteenkuuluvuus erilaisten yhteisöjen (ryhmien, tiimien, joukkueiden jne.) yhteistoimintana. Alustojen avulla yhteenkuuluvuuden eri ulottuvuudet (osallistuvuus, tavoitteellisuus, tyytyväisyys ja yksimielisyys) voidaan muodostaa omalla nimellä tehtyjen digitaalisten tekojen perusteella, anonyymien mielipiteiden sijaan.

Yhteenkuuluvuustesti

HedCoachin® Yhteenkuuluvuustesti koostuu erilaisista väittämistä, joiden yhteyteen on asetettu kaksi allekkaista liu’utinta. Väittämä voi olla esimerkiksi ”yhteisössämme jokainen on oman onnensa seppä” vs. ”yhteisössämme on yhdessä tekemisen meininki”. Ylemmällä liu’uttimella vastaaja voi ilmaista, mikä on kyseisen asian suhteen hänen mahdollinen tavoitetilansa ja alemmalla liu’uttimella vastaaja voi ilmaista mikä on kyseisen asian suhteen nykytila.

HedCoachin® Yhteenkuuluvuustesti on lähtökohtaisesti suunniteltu siten, että se soveltuu yhteistoiminnan arviointiin toiminnan kontekstista riippumatta. Esimerkiksi urheilussa yli lajirajojen meneviä vertailuja on perinteisesti pidetty hankalina. HedCoachin® Yhteenkuuluvuustesti mahdollistaa kuitenkin yhteenkuuluvuuden yhteismitallisen arvioinnin yhtä lailla jääkiekossa, jalkapallossa, salibandyssa kuin yleisurheilussakin. Toki esimerkiksi liike-elämään suunnatussa testissä osioiden sanamuodot ovat hieman erilaiset kuin seuratoiminnassa, mutta osioiden lukumäärä on sama ja niiden rakenne palautuu tarvittaessa itsemääräämisteorian ja psykologisen turvallisuuden viitekehykseen. 

Olemme tähän mennessä testanneet 12 urheiluseuraa käsittäen noin 200 yhteisöä (ryhmää, johtokuntaa, joukkuetta, kerhoa, klubia, tiimiä jne.) ja yli 16 000 aikuisikäistä seuratoimijaa. Teemme yhteistyötä pilottiseurojen, lajiliittojen ja Olympiakomitean kanssa kehittämiemme digitaalisten työkalujen sekä seuratoiminnan indikaattoreiden käyttöönotossa, yhteenkuuluvuuden valmentamisessa ja yhteisöosaamisen johtamisessa. Anonymisoidut aineistomme ovat Turun yliopistossa toteutettavan ”Yhteenkuuluvuudesta hyvinvointia” tutkimus- ja kehittämishankkeen käytössä. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa ja edistää tiedolla johtamista suomalaisessa urheiluseuratoiminnassa.

Nykyajan seuratoiminta on paljon muutakin kuin urheilua

Urheiluseuratoiminnan ydinosaamiseen kuuluu oman toiminnan yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen merkityksen tunnistaminen ja sanoittaminen. Seuran yhteiskunnallinen merkitys näkyykin lahjomattomasti siinä, miten seura kulloinkin toimii ja miten toimet on organisoitu. Elämme digitaalista avoimen datan aikakautta, jossa menestyvällä seuralla ei ole varaa “pitää kynttilää vakan alla”. Tulevaisuuden seuravisiossa datapohjainen vaikuttaminen nähdään tärkeänä osana seuratoimintaa.

Tulevaisuuden seuravisiossa edustusjoukkueiden urheilijat nähdään esiintyvinä taiteilijoina paitsi kentällä, myös kentän ulkopuolella. Osaamisen tunnistaminen ja kehittäminen tehdään läpinäkyvästi oppimisen parhaita perinteitä kunnioittaen. Yhteenkuuluvuuden ja hyvinvoinnin tavoitteellisesta edistämisestä tehdään strateginen menestystekijä. Kenttätapahtumien tarkan kirjaamisen ja erittelyn lisäksi myös kentän ulkopuolisia tapahtumia seurataan ja analysoidaan aiempaa koordinoidummin.

Virallisissa liikunta- ja urheilupoliittisissa kannanotoissa kaksoistavoitteet, siis liikuntaan ja urheiluun osallistumisen ja huippu-urheilun saavutusten tukeminen, nähdään usein toisiaan täydentävinä ja vailla keskinäistä kilpailua. Tosiasia onkin, että huippu-urheilu, ammattilaisurheilu ja kansainväliselle tasolle tähtäävä urheilu määrittävät suomalaista seuratoimintaa yhtä lailla silloin, kun seurassa sitä tehdään, kuin myös silloin, kun seurassa ei sitä tehdä. Malli rakentuu ajatukselle, että massaurheilu jalostaa jatkuvasti taidoiltaan ja kiinnostavuudeltaan mahdollisimman valmiiksi valmennettuja nuoria huippu-urheilun tarpeisiin, kun taas huippu-urheilu tarjoaa vastavuoroisesti esikuvia, jotka innostavat lisää lapsia ystävineen ja perheineen mukaan sekä motivoivat heitä ponnistelemaan kohti omia tavoitteitaan. 

Tuloksellinen seuratoiminta tarjoaa mahdollisuudet paitsi investoida itseensä, myös harjaantua urheilun, liikunnan ja valmennuksen ammattilaiseksi ja löytää paikkansa läpeensä kansainväliseltä liikunnan ja urheilun järjestövetoiselta kentältä. Seuratoimintaan osallistumisella – verrattuna osallistumattomuuteen – voidaan ajatella olevan käänteinen yhteys kahteen merkittävään kansanterveyteen ja -talouteen liittyvään ilmiöön; ylipainon ja henkisen hyvinvoinnin häiriöiden yleistymiseen. Yhteenkuuluvuuden tunteen on havaittu lisäävän koettua hyvinvointia, osallisuutta ja tyytyväisyyttä sekä selkeyttävän kommunikointia ja keskinäisiä rooleja yhteistoiminnassa. 

Millaista dataa urheilusta kerätään

Esimerkiksi ammattilaisurheilussa kamerat tallentavat nykyisin kaikki pelaajan työn tuloksellisuuden kannalta relevantit pelitapahtumat, algoritmit pilkkovat tarvittaessa tapahtumat edelleen ja luokittelevat ne. Kaikki se, mitä joukkue tekee kentällä, kertoo lahjomattomasti, miten pelaajat on organisoitu toiminnallisesti yhteen (roolitettu) yhteisten tavoitteiden nimissä. Se on yksiselitteisesti tarkempi kuva ”joukkuehengestä” kuin uskomusten varassa vellovat ”pukukoppipuheet”. Kun taas joukkue ei ole kentällä töissä, erilaiset digitaaliset alustat tallentavat pelaajien keskinäisen kanssakäymisen ja vuorovaikutuksen. Se, mistä pelaajat keskustelevat tai kuinka usein, ei ole niin kiinnostavaa kuin se, ovatko he ylipäätään tietoisia toistensa edesottamuksista (seuraa) vai eivät (eivät seuraa). Molemmat (seuraa, ei seuraa) ovat tietoisia tekoja ja kertovat vuorovaikutuksesta tai sen puutteesta. Näinkin saadaan selville se, miten useampi pelaaja on organisoitu toiminnallisesti yhteen (roolitettu) yhteisten tavoitteiden nimissä. Se kuvaa sitä, mitä joukkue tekee kentän ulkopuolella. Tällaisen tiedon avulla pystytään tutkimaan taitojen siirrettävyyttä toimintaympäristöstä toiseen. Voidaan kysyä esimerkiksi, miten kentällä realisoituva kapteenin rooli mahdollisesti näkyy myös kentän ulkopuolella. Yhtä kiinnostava kysymys on sekin, miten puolestaan kentän ulkopuolella realisoituva kapteenin rooli näkyy kentällä. 

Yhteenkuuluvuusindeksi

Urheiluseura 2.0 hankkeessa kerättiin TPS Salibandy ry:n, TPS Juniorijääkiekko ry:n ja TPS Juniorijalkapallo ry:n koko seuraväen (aikuiset) kattava näkemys toiminnan nykytilasta, tavoitetilasta ja tähän liittyvistä mielipiteistä. Näin saadun aineiston analysoinnin tuloksena mitattiin muun muassa koettu ja toteutunut yhteenkuuluvuus (indeksi; seuratoiminnan uusi tunnusluku), joka kertoo kuinka osallistuvaa, tavoitteellista ja yksituumaista seuraväki on. Työkalun avulla tuotettu aineisto tukee myös seuratoiminnan elinkaarimallin lanseeraamista lähtien matalan kynnyksen osallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunteen kautta, aina itseensä investoivien elämäntapojen omaksumiseen saakka. Datapohjaisen vaikuttamisen ei ole tarkoitus oikeuttaa yksiä toimintatapoja toisten kustannuksella (standardoida), vaan pitää koko seura jatkuvasti tietoisena ja alttiina keskustelulle siitä, mitä seurauksia nykyisistä toimintatavoista on ja miten ne palvelevat seuran strategiaa. Näin päästään koko seuran mittakaavassa kiinni aidosti tavoitteelliseen toimintaan.

Hankkeessa kertynyttä dataa hyödynnettiin myös TPS säätiön tilaamassa seuratoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden selvityksessä. Turun kaupungin pormestari Minna Arve viittaa blogikirjoituksessaan selvityksen tuloksiin: “Urheiluseuran yhteiskunnallista vaikutusta ei voi koskaan mitata vain euroissa. Silti Turun palloseuran juhlavuoden kunniaksi selvitetty yhteiskunnallinen vaikuttavuus – vuositasolla 36 miljoonaa euroa – vetää sanattomaksi. Tällä summalla luodaan konkreettisesti terveyttä, työtä ja toimeliaisuutta Turkuun.” (https://www.minnaarve.fi/post/tps-100-vuotta)

Lataa tästä TPS-säätiön raportti:

TPS-100-RAPORTTIDownload

Kiekkoväki kummastelee pelitilastoja: ”Mitä täällä tapahtuu!”

Tilastointi puhuttaa Liiga-seuroissa. Kysymys kuuluu, voiko älykiekkojärjestelmään luottaa ja ovatko pelitilastot oikein? Pohjimmiltaan kyse onkin erilaisen datan yhteensovittamisesta. ”Tietoa jalostettaessa on tärkeätä varmistaa, että loppukäyttäjien ymmärrys ja tarve pysyy kehityksen mukana – kovan ja pehmeän datan yhteensovittaminen on tässä avain” pohtivat yhteen ääneen HedCoach for Sportsin perustajat Juha Hedman ja Juuso Nieminen.

Suomalainen HedCoach for Sports ja sveitsiläinen SportContract ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tuloksena ne pystyvät yhdessä tarjoamaan loppukäyttäjän tarvitsemat faktat jäljitettävästi ”näyttöruudulta takaisin jäälle”, ensimmäisenä maailmassa. Vertailukelpoisuuden, relevanttiuden ja luotettavuuden varmistamiseksi Dataa yhdistellään useista tietokannoista ja klippikirjastoista. Kuinka luotettavaa pelitapahtumien tunnistaminen ylipäätään on ja kuinka vertailukelpoista eri menetelmillä syntyvä data on? Tämä on ongelma, jonka nyt solmittu kumppanuussuhde ratkaisi. Näin varmistetaan, että valmennuksella, medialla, yleisöllä, pelaajalla sekä tapahtuman järjestäjällä on käytössään relevantit, ajantasaiset ja luotettavat pelitiedot.

Big data ja data accuracy ovat kokeneet kolauksen

Kuumat teemat Big data, Data accuracy ja Computing capacity ovat viime aikoina menettäneet sädekehäänsä ja nyt kysyntää on kovasti nimikkeillä Open Data, Data relevance ja Cost efficiency.

– Aiemmin ei ollut systemaattisesti yhteensovitettua kovaa ja pehmeää dataa. Tämä johti analytiikan ja valmennusjohdon toisistaan poikkeaviin tulkintoihin tapahtumista, jotka olivat kaikkien nähtävillä. Tilastoinnin uskottavuusongelma ei koske vain kotimaista Liigaa, vaan koko eurooppalaista jääkiekkoa ja sitä kautta ammattilaiskiekkoa maailmanlaajuisesti, sanoo Hedcoachin perustaja Juha Hedman.